Kirkasta kultaa

Tänään haluaisin kiittää,
siitä että joskus on vähän nolo.
Että joskus hävettää
ja useimmiten tekee jotain väärin.
Haluaisin kiittää siitä,
että ei oikein aina osaa
ja että on aina kesken.

Haluaisin kiittää siitä,
etten tänäänkään oikein osannut.
Etten eilenkään tiennyt,
miten olisi kannattanut elää.
Että huomennakin olen edelleen vajaa.

Kiittäisin epätäydellisyydestä.

Kiittäisin vajavuudesta.

Kiittäisin virheistä,

siitä, että on ihan huono.

Mutta kiittääkään en osaa. 

Haluaisin, mutten pysty.

Olisin mielummin täydellinen, 

osaisin kaiken,

tekisin moitteettomasti kaiken

ja käyttäytyisin aina oikein.

Mutta totuus on karu,

nolo,

ja sotkuinen.

Tänään haluaisin kiittää siitä,

että kultaa täytyy puhdistaa,

jotta se kimaltaisi.

Syövyttävää suolahappoa päälle,

annetaan vaikuttaa pitkään,

pestään monta kertaa.

Tai heitetään tuleen.
Ja toistetaan käsittely.

Minustakin tulee joku päivä kirkasta kultaa,
mutta tänään olen vielä käsiteltävänä.
Elämän hapot syövyttävät,
kirveltää,
polttaa.

Eilen mietin, mitä oikein tein.
Tänään mietin, mitä olisin tehnyt toisin.
Huomenna mietin,
miksi en olisi tehnyt niin kuin tein.

Ja koko ajan,
kasvan.
Muutosta tapahtuu.
Olen vielä vajaa,
mutta joku päivä,
kirkasta kultaa.