Meillä on!

Saturday, March 1, 2014
Meillä on elintaso,
jotta voidaan valittaa.

Meillä on korkea elintaso,
jotta voidaan maksaa se korkealla hinnalla alas.

Meillä on kallis maa,
jotta voidaan myydä se kalliilla hinnalla ulkomaille.

Meillä on oma päätösvalta,
jotta voidaan matkia sitä mitä muut tekee.

Meillä on kulttuuri ja perinteet
jotta voidaan vaihtaa ne muiden maiden kulttuuriin ja perinteisiin.

Meillä on mies,
jotta voidaan tehdä hänestä nainen.

Meillä on nainen,
jotta voidaan tehdä hänestä mies.

Meillä on poika,
jotta voimme kasvattaa hänestä sukupuolettoman.

Meillä on tyttö,
jotta voimme antaa hänen kasvaa siihen sukupuoleen kuin haluaa.

Meillä on tasa-arvo, 
jotta voidaan kammeta se väkisinkin epätasapainoon.


Meillä on käytöstavat,
jotta voimme kutsua niitä henkilön itsemääräämisoikeutta rajoittaviksi kahleiksi.

Meillä on sananvapaus,
jotta voidaan huudella mitä vain, missä ja milloin vain, kenelle vain.

Meillä on äänioikeus,
jotta voimme siirtää päätösvastuun muille.

Meillä on ihmisoikeudet,
jotta voidaan etsiä oikeutta eläimille.

Meillä on moraali,
jotta voidaan asettaa se kyseenalaiseksi.

Meillä on arvot,
jotta voidaan päättää niiden muuttuneen vanhanaikaisiksi.

Meillä on ihminen,
jotta hän itse saa määrätä kaikesta,
oman mielensä mukaan,
omaksi parhaakseen.

Meillä on jo kaikkea!
Mistä vielä voisimme valittaa?

All inclusive -elämä - elämänilon tae?

Tuesday, January 28, 2014
Haluan muuttua. Ei, haluan kasvaa. Haluan kasvaa ja sen myötä muuttua. Niin juuri. Aivan kuin lapsi kasvaa ja kehittyy, tai teini kasvaa ja oppii, niin haluan minäkin. Olen tyytymätön tähän kristityn tilaan, jossa ei tapahdu muutosta. Olen juuttunut tiettyyn vaiheeseen, joka jatkuu staattisena ilman toivoa muutoksen tuulista. Haluan edetä eteenpäin aikuiseen uskoon. Tai pikemminkin: edetä aikuisen uskossa. Eteenpäin! 

Ja ihmeekseni, olen yllättänyt itseni ajattelemasta: "Paavali oli uskomaton apostoli. Ihan käsittämätön! Ollappa itselläkin Paavalin mielenlaatu!" Paavalille tärkeintä oli evankeliumin julistaminen. "Voi minua, jollen evankeliumia julista!" huudahtaa hän kirjeessään korinttilaisille. Ei hänellä tainnut olla muuta vaihtoehtoa. Oli tehtävää sitä, mihin Jeesus oli hänet asettanut. Hän totteli käskyä, joka koskee meitä kristittyjä tänäkin päivänä. Mutta Paavali meni vankilaan saakka tehtävää suorittaessaan. Eli elämäänsä ilman vaimoa, lapsia, sukulaisia, ystävät olivat kaukana seurakunnissa, joihin hän oli yhteydessä harvoine kirjeineen ja vielä harvempine vierailuineen. Hän eli ikävää, kipeää, yksinäistä, tuskaisaa, vaikeaa, surullista ja haastavaa elämää - vain toteuttaakseen ainoan intohimonsa, joka hänellä oli. Ja hän eli täyttä elämää.*1 Vieläpä väitti oppineensa tyytymään oloihinsa.*2 

Minä elän mukavasti all inclusive -elämää. Ruoka lähestulkoon kannetaan eteen kolmasti päivässä, petivaatteet pestään joka toinen viikko, "työpaikkani" on muutaman kymmenen metrin kävelymatkan päässä, opintorahaa tulee tilille joka kuukausi, saan laadukasta ja monipuolista opetusta aiheesta, josta todella nautin ja illat pitkät voin tehdä mitä huvittaa. 

Ja silti. 

Jokin on pielessä. En elä täyttä elämää. Tyytymättömyys varjostaa elämääni. Jotain vielä puuttuu...

Amerikkalainen pastori Mark Driscoll tässä saarnassaan (mikä muuten kannattaa katsoa alusta loppuun; täyttä asiaa joka minuutilla) vetää mielenkiintoisesti yhteen Paavalin tyytyväisyyden ja elämänilon lähteen. Paavalille tärkeintä oli, että evankeliumi meni eteenpäin. Millään muulla ei ollut merkitystä. "Ilo on elämäntyyli", Driscoll sanoo ja lisää: "Se juhlii evankeliumin jatkuvaa etenemisprosessia." Toisin sanoen, Paavali saattoi iloita vankilassa ollessaan, sillä hän tiesi evankeliumin menevän eteenpäin. Driscoll kuvaili sitä näin kuvitteellisilla Paavalin ajatuksilla:

"I am hurting - but the gospel is going forward!
I am suffering - but the gospel is going forward!
And I'm lonely - but the gospel is going forward!  
And I'm dying - but the gospel is going forward, and my joy is in the forward progress of the gospel!"

Minä haluaisin uskaltaa olla ihminen, vikoineni, vajavuuksineni, lyhyine pinnoineni (lista on loputon), ja silti omistaa vakaan elämänilon arjessani. Minä haluaisin olla evankeliumin eteenpäinviejä, ja samalla omistaa saman intohimon kuin Paavalilla oli: 
"Tämän kaiken teen evankeliumin vuoksi, että tulisin siitä itsekin osalliseksi"*3, ja: 
"Unohtaen sen, mikä on takana, ja kurottautuen sitä kohti, mikä on edessä, minä riennän kohti päämäärää saadakseni voittopalkinnon, jonka omistamiseen Jumala on minut kutsunut taivaallisella kutsulla Kristuksessa Jeesuksessa."*4

Mutta minusta tuntuu, että jotain vielä puuttuu... Ja siksi, olen usein niin ahdistunut, iloton ja jopa pelkääväinen. Ehkä minun pitää vielä kasvaa. Ehkä minun pitää löytää evankeliumista vielä jotain, sen ratkaisevan avaimen, jotta minullekin tulisi intohimo evankeliumin levittämiseen... Tai ehkä tämä vaan on tätä kristityn elämää - tai ihmisen elämää - että pitää vaan oppia. Mutta evankeliumin tuoma ilo, vapaus, rauha, tyytyväisyys, tulevaisuus ja toivo ovat valttikortteja, joiden takia haluan kuitenkin olla sinnikäs ja juosta niin sanotusti juoksuni loppuun, ja kokea edessä olevat seikkailut.

Vvoi EläMÄ! Ja minä kun luulin jo kaiken ymmärtäneeni ja oivaltaneeni, minä luulin jo olevani valmis kristitty!! Mutta kuinkas sitten kävikään... Hyvin kävi! En olekaan vielä valmis, vau! :D

Mutta minä tiedän, Jobin tapaan (vaikkei tilanteeni olekaan verrattavissa jobin elämääntilanteeseen), 
"- - lunastajani elävän, ja viimeisenä hän on seisova multien päällä..." 


______________
*1   Fil. 3. luku
*2   Fil. 4:11-12
*3  1.Kor. 9:22-23
*4   Fil. 3:13-14
*5   Job 19:25

Happiness vrs. joy

Saturday, January 25, 2014



Tämä video paljastaa yksinkertaisen totuuden siitä, mitä on ilo, joka löytyy uskosta kolmiyhteiseen Jumalaan. Kannattaa pysähtyä vähän reilu kolmeksi minuutiksi miettimään asiaa.

Happiness is because of your circumstances, Joy is in spite of your circumstances.
 It's grazy joy, it doesn't make sense!


Älä ole tämä...

...vaan tämä! :D

Sinisilmäisenä - mustavalkoisena

Sunday, January 19, 2014
Ai että tuntuu hyvältä olla ihan vaan nuori! Naiivi, tietämätön, huoleton - sinisilmäinen uskosssaan, mustavalkoinen ajatuksissaan. Sellainen minä olen ollut - ja olen hyvin paljon sellainen edelleenkin. LOL! :D

Tuntuu hassulta (ja usein myös hyvin nololta) lukea vanhoja tekstejä, ei tästä blogista, mutta vielä vanhempia tekstejä. Tekee mieli muuttaa jotakin tai jopa poistaa kokonaan, mutta jokin minussa sanoo, että: "Anna olla - näkyyhän siinä oma kasvu". Niistä huokuu sellainen pienen tytön tietämättömyys ja ajattelemattomuus.

Ja lohduttavaa tässä on se, että kasvua tapahtuu edelleen.

Mutta, asiaan. Olin viikonloppuna tapahtumassa jossa ohjattiin elämään oikealla tavalla. Tekemään niin kuin "isät" ovat aikanaan todenneet toimivaksi tavaksi toimia. Lukemaan vähintään 15 minuuttia päivässä. Pitämään yhteys toisiin tapahtumassa olleisiin jäseniin. Kertomaan eteenpäin sitä asiaa, joka tulee muuttamaan ihmiselämät, eikä luovuttaa, vaikka ensin kuuleekin sanan ei. Tekemään töitä sen asian eteen, joka antaa tulevaisuuden ja toivon paremmasta elämästä. Asiat olivat paikoitellen melko vaikeita ymmärtää, etenkin kun joukossa vilisi paljon vieraita termejä. Kehotettiin etsimään ja pitämään kiinni suurista unelmista. Vedottiin tunteisiin. Annettiin tunnustusta, kerrottiin todistuksia. Paikalla oli useita karismaattisia puhujia, hauskoja ja sananvalmiita, toiset ensikertalaisia lavalla, toiset jo maailman lavat vallottaneita. Istuttiin ja kuunneltiin, seistiin ja taputettiin, kuunneltiin musiikkia, tanssittiin. Ihmisillä oli hyvä olla, ilmapiiri oli positiivinen.

Olisitko uskonut, ettei kyseessä ollut hengellinen tapahtuma? Siis ei kristillinen tapahtuma. Kyseessä oli bisnestapahtuma.

Mieleeni hiipi epäilys. Jotain me kristityt olemme tehneet väärin. Ehkä kyseessä ei ollut ollenkaan tyypillinen bisnesseminaari, mutta jos oma viestimme on se no 1 uutinen kerrottavaksi eteenpäin, ei ulkopuolisen sitä ainakaan tällaisessa tilaisuudessa ota helposti vastaan. Onhan se vähän outoa. Etenkin herätyskristilliset tapahtumat ovat todella outoja kenenkään uskosta osattoman ottaa vastaan.  Kukaanhan sitä meinikiä ei ymmärrä, myönnetään se nyt rehellisesti tässä kaikki, mutta jotakin siinä meingissä silti on, että sellaisia meidän kristilliset suuret tapahtumat juuri ovat. Hyviä puoliakin toki, mutta enimmäkseen vain meille, joille usko on jo osa elämää.

Niin mitenkä tämä nyt liittyy siihen nuori ja naiivi -asiaan?

Olen onnellinen siitä, että olen alkanut arvioimaan asioita omilla aivoillani. Oy Uskonnollisuus Ab (J. Niemelän "lanseeraama" termi, ei oma. toim. huom.) on kyllä tehnyt minussakin tehtävänsä - eristänyt minut maailmasta jossa elän, kuplaan johon kuuluvat vain muut kuplaan kuuluvat. Olen myös todella sinisilmäisesti uskonut opetukset, jotka ovat tarpeeksi vakuuttavasti minulle esitetty. Ja näiden opetusten myötä on tulleet toimintatavat, joita on ollut pakko toteuttaa tai jättää toteuttamatta. Onneksi tällainen elämä on ollut tietoisesti uudistustyön alla jo kohta parin vuoden ajan. Uskonnollisuudesta olisi tarkoitus omalla kohdallani tulla ihan vaan uskoa. Sitä, jonka aikanani sain, en itseltäni enkä varsinkaan muilta ihmisiltä. Sitä joka vie ihmisten luo, ei karkota heitä luotaan. Vielä en ole siellä. Oy Uskonnollisuus Ab on edelleen under construction - details, God. Ja uudistustyö on ollut sellaista, että leka on heilunut! Ja ikävä kyllä suhteetkin kärsineet (tosin sitä on tapahtunut pahemmin jo ennen kunnostustyön alkua...). Mutta alan jo nähdä mahdollisuuksia, joita ei ole ollut ennen tätä uudistusremonttia. En vielä tiedä miten ykkösuutistani veisin eteenpäin (toistaiseksi se on tapahtunut kompastellen) mutta olen ainakin saanut opetuksen: en ainakaan painostamalla. Jossain vaiheessa oma tehtävä on vain luovuttaa.

Vaikka lapsenmielinen olisinkin läpi elämäni, en silti halua olla sinisilmäinen. Eikä se ole suositeltavaa kenellekään. Jokaisen tulisi punnita, tutkia ja koetella vieraat opetukset itse, ei vain ottaa vastaan mitä aivoihin kaadetaan. Sitä tulisi lapsille opettaa. Minullakin on siinä vielä opettelemista.

Mustavalkoisuudesta tuskin kuitenkaan pääsen vielä hetkeen eroon. Se kuulemma kuuluu nuoruuteen. Pidän sen siis vielä etuoikeutena. ;)



Ps. Suuri ero tämän bisnesseminaarin ja kristillisen tapahtuman välillä kuitenkin oli se, että kuulin moneen kertaan toistettavan: "Toivon todella että sinä nyt ymmärrät, miten tärkeästä asiasta tässä on kyse." Minä olen alkanut pikkuhiljaa luopumaan ajatuksesta, että koskaan voisin ymmärtää, mistä uskossa lopulta on kyse. Jumala vain on. Jeesus kuoli, haudattiin, nousi kuolleista. Pyhä Henki tuli ja jäi tänne. Ikuinen elämä ja ikuinen kadotus on totta. Jeesus tulee vielä takaisin ja perustaa valtakunnan jolla ei ole loppua. Voisiko näitä kukaan koskaan edes ymmärtää? Sano sinä se.

Fokuksessa... minä!

Monday, January 13, 2014
Luin täältä, että "me herkät" olemme usein sellaisia, jotka uhraamme elämämme toisille unohtaen omat tarpeemme. Enhän minä halua elää toisia varten! Vielä vuosi, puolitoista vuotta taaksepäin olisin kavahtanut tällaista ajattelutapaa; eikö meidän tehtävämme täällä olekin elää juuri toisia varten? Rakasta lähimmäistäsi jne.?

Olen viimeisen puolen vuoden aikana oppinut, että joskus on petyttävä itseensä ja antaa toisten pettyä itseensä, jotta jaksaa edelleen elää. Kuulostaako karulta? Minä olen elänyt sellaista elämää, etten ole enää oikein jaksanut elää vain sen takia, että on tuntunut pelottavalta kohdata pettymys itseensä tai toisten pettymys itseeni. (Ihan totta, minä olen näitä asioita aina karttanut! Miten vinoutunut elämä!) Ristiriitaisin tuntein totesin olevani kiinni ihmisessä, joka imi minusta kaiken voiman, kaikki mehut, mutta joka tavallaan tarvitsi minua. Oma ristiriitani oli, käännänkö selkäni ja olen huono lähimmäinen vai jatkanko toisen manipuloimisen kohteena olemista samalla uuvuttaen itseni loppuun. Valitsin ensimmäisen, ja siitä taisi alkaa uusi elämä.

Saan ajatella itseäni, se ei ole väärin! Tiesittekö te sen? - Onnelliset. 

Edelleen minulla on opittavaa siinä, että riittävän hyvä riittää. Yli-inhimillsyyteen ei tarvitse taipua. Tapanani on ajatella asioista, joita todella kaipaan ja jotka ovat intohimoni, että: "en minä pysty kuitenkaan" tai "ettei minulle kuitenkaan sellaista suoda" jne. Kun taas sellaisissa asioissa, jotka eivät ole niin suuria intohimoja, pyrin AINA täydellisyyteen. Edes minä en jaksa enää oikein sellaista! ;)

Haluan oppia olemaan keskeneräinen! Oletteko te osanneet olla sellaisia aina? - Kadehdin teitä. 

Ei auta! Nyt on alettava uudestaan unelmoimaan! Ei tästä elämästä muuten mitään tule! Täytyy alkaa nauramaan mitättömille ongelmille ja kohauttamaan olkapäitä ongelmille joille ei mitään voi. Taidan alkaa siitä, että sanon itselleni, että joku päivä laulan niin kuin Faith Hill! Ja pahus, niin tulee olemaan! HAHA! Saattepa nähdä! Ja kuulla!

...Niin, kuinkas se rakkauden kaksoiskäskyn loppuosa menikään? "Rakasta lähimmäistäsi... niin kuin itseäsi"! On syytä rakastaa itseään niin paljon, että pitää itsestään huolen, asettaa unelmia ja rohkeasti menee elämässä eteenpäin siihen suuntaan mikä rohkaisee, ilahduttaa ja kasvattaa elämään, pettymyksien kera.

Mutta jottei tärkein unohtuisi, jokin menee kuitenkin kaiken tämän edelle, ja se on edellä mainitun käskyn ytimekäs alku: "Rakasta Jumalaa yli kaiken." Lähimmäisen rakastaminen, mutta myös itsensä kunnioittaminen ja rakastaminen on myös Jumalan rakastamista, näin olen oppinut.

"Anna itsellesi sitä mitä todella tarvitset. Toimeliaisuuden vastapainoksi me erityisherkät tarvitsemme erityisen paljon rauhaa, taukoja, lepoa  ja rentoutumista. Mikä elämässä on todella tärkeää? Mikset järjestäisi arkeasi arvojesi mukaiseksi?"

PS. Faith Hillistä puheen ollen, tämä saa kylmät väreet juoksemaan selkäpiissäni. Laulajan äänen vivahteet, taituruus, tekniikka ja biisin sovitus on saaneet mut koukkuun.

Oodi vanhalle vuodelle

Tuesday, December 31, 2013
Jo olet vuoteni vanha ja väsynyt. 
Olet ollut sitä alusta saakka. 
Niin valmis olen sinusta luopumaan, 
otan uuden, ehomman vastaan. 

Sait minut aivan niin uuvuksiin.
Elon polkua taaksepäin luisumaan. 
Minä alaspäin laskettelin, alas vain, 
olin joutua kuiluhun saakka. 

Kuilun partaalta huhuilin ylöspäin, 
kuka kuulisi minua? Odotin.  
Ei kuulunut vastausta ollenkaan, 
oli odotus raskasta vasta. 

Niin matelivat päivät samanlaiset 
ohi kulkivat kuukaudet toiset. 
Ei muuttunut oloni ollenkaan, 
oli vuoteni hidas ja harmaa.  

Hieman kimmelsi valoa lopulta 
löytyi elämään iloakin uutta. 
Silti pohja siel vieläkin pilkotti 
- oisko kohta se jo mennyttä vuotta? 

Vähiin käy hetkesi vanha vuos.
En sinua muistella kaipaa. 
Otan vastaan uuden ja kirkkaamman, 
toivon paremmasta tulevasta. 



Parempaa vuotta 2014! 



Usko voi uupua. Näky voi sammua.
Mutta toivon huilu soi ja ohjaa korvesta kotiin.       Hilja Aaltonen 1907-2013


Tiellä vapauteen

Thursday, October 3, 2013
Jossain kohtaa tielläni oli vastaan tullut leveäkaistatie. Ai sitä tietä oli helppo kulkea! Sai leveillä ja mennä oikeastaan sitä reittiä kuin itse halusi, silti sillä tiellä kuitenkin pysyen. Tuo tie vaati kuitenkin paljon. Huomaamatta matkan varrella, kertyi housun lahkeeseen takiaisia, ohdakkeita, risuja ja piikkejä.  Eivät mitenkään erityisemmin matkaa haitaten, mutta kaihertaen ja tehden matkasta hiljalleen yhä vaikeampikulkuisempaa. Tiellä kuiskittiin: "Näin tulee tehdä, ajattele näin, tee tällä tavalla, muista tehdä näin, älä unohda olla tekemättä, et saa tehdä sitä, et saa tehdä tätä, varo niin tekemästä..." Ja minähän kuuntelin. Pahanilkinen suorittaminen oli hiipinyt uskonnollisuuden kullankimalteisssa asussaan luokseni ja seurasin sitä kuin makeannälkäinen piparimurupolkua. Ja voi miten vaikeaksi tie kävi! Kaikki se ylimääräinen lahkeessa alkoi ahdistaa, teki oloni epämukavaksi, tuntui siltä kuin olisin kokoajan tehnyt jotain väärin, kun nämä pikkuriesat eivät ravistelemalla housuista irronneet. Halusin vapaaksi! IRTI niistä kiusankappaleista! Alkoi äRsyttää, tuRhauttaa, väsytti ja uuvutti.

Lähdin löytöretkelle vapautta etsimään. Olen nyt kulkenut jo pitkään. Eivätkä kaikki ohdakkeet ole vieläkään irronneet. Mutta käännän ympäri kivet ja kannot, jahtaan, etsin, juoksen, enkä lopeta, ennen kuin sen löydän ja saavutan, pääsen eroon salamatkustajistani. Kuljen tien, joka näyttää pitkältä. Se on kapea, mutkainen ja vastassa on aina uusi risteys, jossa tulee tehdä valinta mihin suuntaan jatkaa.

Ensimmäisessä risteyksessä minulta kysyttiin, olenko vapaa, kun luen jatkuvasti ihmisiä rivien välistä? Etsin vihjeitä, miten tulkita toista. "Mitä tuo lause tarkoitt? Mitä tästä pitäisi ajatella? Mitähän se oikeastaan tarkoitti sanoessaan niin?" Uskaltaisinko ottaa asiat sellaisina kuin ne sanotaan? Uskaltaisinko luottaa siihen, että toinen sanoo mitä tarkoittaa? Uskaltaisinko luottaa siihen, että se hyvä ja kaunis, jota juuri kuulin, olikin totta, eikä valhetta? Jos toinen kuitenkin sanoi minulle jotain vaivihkaa, niin etten sitä ymmärtänyt...

Toisessa risteyksessä minut pantiin valitsemaan, vieläkö haluan riippua kiinni perheessäni, jota kovasti rakastan. Vieläkö elän muiden elämää, pohtien kuinka valintani vaikuttavat toisiin. Uskaltaisinko ja saisinko oikeasti elää omaa elämääni, jossa ei tarvitsisi miettiä pahastuuko tai sureeko joku jotakin valintaani, minkä koen oikeaksi minulle.

Sitten minulta kysyttiin, olenko vapaa, kun elän toisten huolia kantaen? Kun jään pohtimaan, kuinka rakas ihminen jaksaa taakkojensa alla, jos en ole apuna. Kun jään miettimään miten toinen otti asian, jonka juuri sanoin. Kun kannan huolta ihmisestä, joka kyllä pärjää itsekin, mutta josta koen velvollisuudekseni hieman valvoa, että hän varmasti pärjää. Kun päsmärinä hoidan asioita toisten puolesta, vaikka he itsekin osaisivat ja pystyisivät asiansa hoitaa. Kun aina kuuntelen, olen tukena ja turvana, läsnä, vahva ja vakaa kun toinen minua tarvitsee. Kun aina palvelen, enkä kuitenkaan koskaan osaa olla itse palveltavana.

Seuraavassa risteyksessä sain pohdittavakseni erikoisen kysymyksen. Saanko olla itsekäs? Saanko astua tielle, joka johtaa terveeseen itsekkyyteen, vai jatkanko tiellä, jolla pokkuroidaan toisia ja annetaan kaikki voimat toisille, jolloin itselle ei jää mitään. Jälkimmäisen tien näin vääräksi. Olihan sen tien päämääränä rakkaudettomuus. Kuinka voisin toista rakastaa, jos en ensin osaa rakastaa itseäni ja hyväksyä itseäni sellaisena kuin olen. Jos en arvostaisi itseäni ja tekisi itselleni oikeita valintoja, en kohta enää eläisi. Täytyy opetella olemaan hyvä myös itselle. Täytyy osata elää mielistelemättä. Täytyy lakata pelkäämästä kahnauksia, erimielisyyksiä tai vaikeita tilanteita. Täytyy osata olla varomatta viimeiseen asti tekemästä vääriä ratkaisuja muiden kannalta - tällä tiellä toisten mielistelyllä ei ole arvoa. ...Mutta tällä tiellä on vaikeaa! Tämä tie on kapea ja sen rinnalla kulkee jatkuvasti mukavan tuntuisia polkuja, jotka johtavat oikealta tieltä vain vähän väärään, mutta silti riittävästi eksyäkseen kokonaan oikealta tieltä suoraan ylpeyden suohon tai takaisin alistuneisuuden alle. On osattava kulkea tarkasti tätä tietä mikä on oikea.

Nyt olen risteyksessä, jossa näen jo tien, jonka tiedän oikeaksi. Se tie näyttää erityisen kapealta, kuoppaiselta ja hankalakulkuiselta. Sillä tiellä ei enää varota epäonnistumisia, varjella itseä viimeiseen asti keskeneräisyydeltä tai pyritä elämään täydellistä elämää. Risteyksessä on syvä hauta, johon ennen tielle astumista tulee heittää viitta, joka on jo vuosikausia uskollisesti suojellut ja peittänyt alleen. Se viitta on lämmin, turvallinen ja niin painava, että sen alle meinaa lyhistyä. Täydellisyyden viitasta on vaikea luopua, onhan se herkän minäni suoja, minun tukeni ja turvani. Kuka minusta sitten pitää huolta, jos en minä itse?

Horisontissa näen jo seuraavia risteyksiä. Eivät ne ihan pian lopu. Ei tämä tie ole vielä kuljettu. Ja aina välillä pysähdyn miettimään, olenko kuitenkaan mitään tällä tiellä oppinut. Armo kuitenkin sanoo, että vaikka takiaiset ovat ja pysyvät elämässäni, saan olla luottavaisin mielin, sillä ne eivät vähennä arvoani. Olen tärkeä, rakas, arvokas - ja tiellä, jonka päässä on maaliviiva ja sen ylitetyille luvassa voitonseppele.


______________________________________
"Vapauteen Kristus meidät vapautti." (Gal. 5:1)
- Tätä vapautta etsimässä Elli.