Kaksi matkakaveria

Sunday, August 17, 2014
Miellyttämisen halu. Tuo pieni viheliäinen seuralainen, joka istuu tiukasti olallani ja kuiskii ajatukisia korviini. Oletpa sinä kyllä sitkeä kaveri. Et tahdo millään lähteä, vaikka karistaisin olkapäitäni ja tukkisin korvani - siinä istua jökötät ja saat viestisi perille vaikka millä keinolla. Olet niin iloinen kun onnistut tehtävässäsi - ja mielihyvä tarttuu minuunkin.

Jaahas, olet näköjään valinnut lempi-ihmisesi, joiden kohdalla oikein innostut pulputtamaan pikkuisia puheitasi. Ai että myötäile vähän? No tottahan toki. Jaa, että pitäisi miettiä mitä tuo toinen oikein haluaa..? Niin, ettei se vaan loukkaanu. Ymmärrän. Ja totta, olipa hyvä että huomasit, sehän voi vaikka pettyä minuun, jos en ota huomioon hänen ajatuksiaan! Kyllä sinä olet oiva kaveri. Eihän minulla ole mitään syytä sinua olaltani karistaa. :) Elämä on paljon mukavampaa kanssasi!

Mutta kukas sinä sitten oikein olet? Sinä siinä. Olet näköjään vallannut toisen olkani. Mikäs siinä. Tasapainoittelehan siinä sitten. Mitäs minun sitten kuuluisi kanssasi tehdä? Ai kuunnella sinuakin? Mitenkäs minä voisin kummallakin korvalla yhtä aikaa... Ai että viisautta...? Äh! Mene muualle! Minun on helpompaa ilman sinua siinä. Riittää että tuo toinen...

Mikä painolasti? Muut? Miten niin mitä minä itse haluan? Mikä oma elämäni ja omat valintani? Miten niin?! Ei minua kyllästytä omaksua toisten ajatuksia! Mitkä omat ajatukseni..? En minä tiennyt että minulla on omasta takaa... Ai kuuntelisin? Etteikö tarvitse pelätä? Eikös se juuri ole pahinta, jos joutuu ikävään valoon toisten silmissä? Etten minä ollutkaan täydellinen... Ai voisin löytää itseni? Miten niin tuota toista ei kannattaisi kuunnella?! ... Mitä? ...


Siinä sitä sitten ollaan. Kahden matkakaverin kanssa. Eivät lähde, vaikka kuinka karistaisin. Tuon ensimmäisen kanssa olen jo tottunut elämään, mutta tuo jälkimmäinen... Sen kanssa on vielä opettelemista. Jotenkin kuitenkin, joku minussa sanoo, ettei sen ensimmäisen kanssa oikeastaan enää kannattaisi jatkaa... Että pitäisi olla tarpeeksi voimia ravistella niin kovaa, että se viimein lentäisi pois olaltani jonnekin tuhannen kauas eikä koskaan enää palaisi takaisin... Mutta miten sen jälkimmäisen kanssa sitten oikein osaisi elää?

Siinähän ovat kummatkin. Seuralaiset.

Go easy on yourself

Wednesday, August 13, 2014
Tänään kuuntelin pitkästä aikaa tämän. (Paremman käsityksen biisistä saa, kun kuuntelee silmät kiinni..) 
"So go easy on yourself..." Oma kehotukseni itselleni. Ei elämässä jaksa, jos on tosi tiukka itselleen koko ajan. Siinä mulla onkin opettelemista. Mutta sillä opin tiellä ollaan oltu jo jonkin aikaa. Ehkä kohta on tiedossa jo tuloksia? ;) 

Ei tämä pelkästään rakkauselämään liity. Vaan elämän muihinkin osa-alueisiin. Mietihän.. 

"- - 
You took the break up
And why it went so wrong 
On your shoulders, unbearable
Hey, you were never meant to carry it on your own
Like you were
The only one
So you loved, you lost, you're broken
don't you know this one was out of your hands?
Did you fight the pouring rain?
Just ask yourself
Giving more than everything 
Just ask yourself
Did you love with arms open
then you did well
So go easy on yourself
Go easy on yourself
Did you face your deepest fears
Give it all or nothing less
Smile through every tear


And did you love with every breath
Did you fight the pouring rain?
Just ask yourself
Giving more than everything 
Just ask yourself
Did you love with arms open
Then you did well (well)
So go easy on yourself
Go easy on yourself"


Nabiha - Ask yourself

Kirkasta kultaa

Monday, April 21, 2014
Tänään haluaisin kiittää,
siitä että joskus on vähän nolo.
Että joskus hävettää
ja useimmiten tekee jotain väärin.
Haluaisin kiittää siitä,
että ei oikein aina osaa
ja että on aina kesken.

Haluaisin kiittää siitä,
etten tänäänkään oikein osannut.
Etten eilenkään tiennyt,
miten olisi kannattanut elää.
Että huomennakin olen edelleen vajaa.


Kiittäisin epätäydellisyydestä.
Kiittäisin vajavuudesta.
Kiittäisin virheistä,
siitä, että on ihan huono.

Mutta kiittääkään en osaa. 
Haluaisin, mutten pysty.
Olisin mielummin täydellinen, 
osaisin kaiken,
tekisin moitteettomasti kaiken
ja käyttäytyisin aina oikein.
Mutta totuus on karu,
nolo,
ja sotkuinen.



Tänään haluaisin kiittää siitä,
että kultaa täytyy puhdistaa,
jotta se kimaltaisi.
Syövyttävää suolahappoa päälle,
annetaan vaikuttaa pitkään,
pestään monta kertaa.
Tai heitetään tuleen.
Ja toistetaan käsittely.

Minustakin tulee joku päivä kirkasta kultaa,
mutta tänään olen vielä käsiteltävänä.
Elämän hapot syövyttävät,
kirveltää,
polttaa.

Eilen mietin, mitä oikein tein.
Tänään mietin, mitä olisin tehnyt toisin.
Huomenna mietin,
miksi en olisi tehnyt niin kuin tein.

Ja koko ajan,
kasvan.
Muutosta tapahtuu.
Olen vielä vajaa,
mutta joku päivä,
kirkasta kultaa.

Meillä on!

Saturday, March 1, 2014
Meillä on elintaso,
jotta voidaan valittaa.

Meillä on korkea elintaso,
jotta voidaan maksaa se korkealla hinnalla alas.

Meillä on kallis maa,
jotta voidaan myydä se kalliilla hinnalla ulkomaille.

Meillä on oma päätösvalta,
jotta voidaan matkia sitä mitä muut tekee.

Meillä on kulttuuri ja perinteet
jotta voidaan vaihtaa ne muiden maiden kulttuuriin ja perinteisiin.

Meillä on mies,
jotta voidaan tehdä hänestä nainen.

Meillä on nainen,
jotta voidaan tehdä hänestä mies.

Meillä on poika,
jotta voimme kasvattaa hänestä sukupuolettoman.

Meillä on tyttö,
jotta voimme antaa hänen kasvaa siihen sukupuoleen kuin haluaa.

Meillä on tasa-arvo, 
jotta voidaan kammeta se väkisinkin epätasapainoon.


Meillä on käytöstavat,
jotta voimme kutsua niitä henkilön itsemääräämisoikeutta rajoittaviksi kahleiksi.

Meillä on sananvapaus,
jotta voidaan huudella mitä vain, missä ja milloin vain, kenelle vain.

Meillä on äänioikeus,
jotta voimme siirtää päätösvastuun muille.

Meillä on ihmisoikeudet,
jotta voidaan etsiä oikeutta eläimille.

Meillä on moraali,
jotta voidaan asettaa se kyseenalaiseksi.

Meillä on arvot,
jotta voidaan päättää niiden muuttuneen vanhanaikaisiksi.

Meillä on ihminen,
jotta hän itse saa määrätä kaikesta,
oman mielensä mukaan,
omaksi parhaakseen.

Meillä on jo kaikkea!
Mistä vielä voisimme valittaa?

All inclusive -elämä - elämänilon tae?

Tuesday, January 28, 2014
Haluan muuttua. Ei, haluan kasvaa. Haluan kasvaa ja sen myötä muuttua. Niin juuri. Aivan kuin lapsi kasvaa ja kehittyy, tai teini kasvaa ja oppii, niin haluan minäkin. Olen tyytymätön tähän kristityn tilaan, jossa ei tapahdu muutosta. Olen juuttunut tiettyyn vaiheeseen, joka jatkuu staattisena ilman toivoa muutoksen tuulista. Haluan edetä eteenpäin aikuiseen uskoon. Tai pikemminkin: edetä aikuisen uskossa. Eteenpäin! 

Ja ihmeekseni, olen yllättänyt itseni ajattelemasta: "Paavali oli uskomaton apostoli. Ihan käsittämätön! Ollappa itselläkin Paavalin mielenlaatu!" Paavalille tärkeintä oli evankeliumin julistaminen. "Voi minua, jollen evankeliumia julista!" huudahtaa hän kirjeessään korinttilaisille. Ei hänellä tainnut olla muuta vaihtoehtoa. Oli tehtävää sitä, mihin Jeesus oli hänet asettanut. Hän totteli käskyä, joka koskee meitä kristittyjä tänäkin päivänä. Mutta Paavali meni vankilaan saakka tehtävää suorittaessaan. Eli elämäänsä ilman vaimoa, lapsia, sukulaisia, ystävät olivat kaukana seurakunnissa, joihin hän oli yhteydessä harvoine kirjeineen ja vielä harvempine vierailuineen. Hän eli ikävää, kipeää, yksinäistä, tuskaisaa, vaikeaa, surullista ja haastavaa elämää - vain toteuttaakseen ainoan intohimonsa, joka hänellä oli. Ja hän eli täyttä elämää.*1 Vieläpä väitti oppineensa tyytymään oloihinsa.*2 

Minä elän mukavasti all inclusive -elämää. Ruoka lähestulkoon kannetaan eteen kolmasti päivässä, petivaatteet pestään joka toinen viikko, "työpaikkani" on muutaman kymmenen metrin kävelymatkan päässä, opintorahaa tulee tilille joka kuukausi, saan laadukasta ja monipuolista opetusta aiheesta, josta todella nautin ja illat pitkät voin tehdä mitä huvittaa. 

Ja silti. 

Jokin on pielessä. En elä täyttä elämää. Tyytymättömyys varjostaa elämääni. Jotain vielä puuttuu...

Amerikkalainen pastori Mark Driscoll tässä saarnassaan (mikä muuten kannattaa katsoa alusta loppuun; täyttä asiaa joka minuutilla) vetää mielenkiintoisesti yhteen Paavalin tyytyväisyyden ja elämänilon lähteen. Paavalille tärkeintä oli, että evankeliumi meni eteenpäin. Millään muulla ei ollut merkitystä. "Ilo on elämäntyyli", Driscoll sanoo ja lisää: "Se juhlii evankeliumin jatkuvaa etenemisprosessia." Toisin sanoen, Paavali saattoi iloita vankilassa ollessaan, sillä hän tiesi evankeliumin menevän eteenpäin. Driscoll kuvaili sitä näin kuvitteellisilla Paavalin ajatuksilla:

"I am hurting - but the gospel is going forward!
I am suffering - but the gospel is going forward!
And I'm lonely - but the gospel is going forward!  
And I'm dying - but the gospel is going forward, and my joy is in the forward progress of the gospel!"

Minä haluaisin uskaltaa olla ihminen, vikoineni, vajavuuksineni, lyhyine pinnoineni (lista on loputon), ja silti omistaa vakaan elämänilon arjessani. Minä haluaisin olla evankeliumin eteenpäinviejä, ja samalla omistaa saman intohimon kuin Paavalilla oli: 
"Tämän kaiken teen evankeliumin vuoksi, että tulisin siitä itsekin osalliseksi"*3, ja: 
"Unohtaen sen, mikä on takana, ja kurottautuen sitä kohti, mikä on edessä, minä riennän kohti päämäärää saadakseni voittopalkinnon, jonka omistamiseen Jumala on minut kutsunut taivaallisella kutsulla Kristuksessa Jeesuksessa."*4

Mutta minusta tuntuu, että jotain vielä puuttuu... Ja siksi, olen usein niin ahdistunut, iloton ja jopa pelkääväinen. Ehkä minun pitää vielä kasvaa. Ehkä minun pitää löytää evankeliumista vielä jotain, sen ratkaisevan avaimen, jotta minullekin tulisi intohimo evankeliumin levittämiseen... Tai ehkä tämä vaan on tätä kristityn elämää - tai ihmisen elämää - että pitää vaan oppia. Mutta evankeliumin tuoma ilo, vapaus, rauha, tyytyväisyys, tulevaisuus ja toivo ovat valttikortteja, joiden takia haluan kuitenkin olla sinnikäs ja juosta niin sanotusti juoksuni loppuun, ja kokea edessä olevat seikkailut.

Vvoi EläMÄ! Ja minä kun luulin jo kaiken ymmärtäneeni ja oivaltaneeni, minä luulin jo olevani valmis kristitty!! Mutta kuinkas sitten kävikään... Hyvin kävi! En olekaan vielä valmis, vau! :D

Mutta minä tiedän, Jobin tapaan (vaikkei tilanteeni olekaan verrattavissa jobin elämääntilanteeseen), 
"- - lunastajani elävän, ja viimeisenä hän on seisova multien päällä..." 


______________
*1   Fil. 3. luku
*2   Fil. 4:11-12
*3  1.Kor. 9:22-23
*4   Fil. 3:13-14
*5   Job 19:25

Happiness vrs. joy

Saturday, January 25, 2014



Tämä video paljastaa yksinkertaisen totuuden siitä, mitä on ilo, joka löytyy uskosta kolmiyhteiseen Jumalaan. Kannattaa pysähtyä vähän reilu kolmeksi minuutiksi miettimään asiaa.

Happiness is because of your circumstances, Joy is in spite of your circumstances.
 It's grazy joy, it doesn't make sense!


Älä ole tämä...

...vaan tämä! :D

Sinisilmäisenä - mustavalkoisena

Sunday, January 19, 2014
Ai että tuntuu hyvältä olla ihan vaan nuori! Naiivi, tietämätön, huoleton - sinisilmäinen uskosssaan, mustavalkoinen ajatuksissaan. Sellainen minä olen ollut - ja olen hyvin paljon sellainen edelleenkin. LOL! :D

Tuntuu hassulta (ja usein myös hyvin nololta) lukea vanhoja tekstejä, ei tästä blogista, mutta vielä vanhempia tekstejä. Tekee mieli muuttaa jotakin tai jopa poistaa kokonaan, mutta jokin minussa sanoo, että: "Anna olla - näkyyhän siinä oma kasvu". Niistä huokuu sellainen pienen tytön tietämättömyys ja ajattelemattomuus.

Ja lohduttavaa tässä on se, että kasvua tapahtuu edelleen.

Mutta, asiaan. Olin viikonloppuna tapahtumassa jossa ohjattiin elämään oikealla tavalla. Tekemään niin kuin "isät" ovat aikanaan todenneet toimivaksi tavaksi toimia. Lukemaan vähintään 15 minuuttia päivässä. Pitämään yhteys toisiin tapahtumassa olleisiin jäseniin. Kertomaan eteenpäin sitä asiaa, joka tulee muuttamaan ihmiselämät, eikä luovuttaa, vaikka ensin kuuleekin sanan ei. Tekemään töitä sen asian eteen, joka antaa tulevaisuuden ja toivon paremmasta elämästä. Asiat olivat paikoitellen melko vaikeita ymmärtää, etenkin kun joukossa vilisi paljon vieraita termejä. Kehotettiin etsimään ja pitämään kiinni suurista unelmista. Vedottiin tunteisiin. Annettiin tunnustusta, kerrottiin todistuksia. Paikalla oli useita karismaattisia puhujia, hauskoja ja sananvalmiita, toiset ensikertalaisia lavalla, toiset jo maailman lavat vallottaneita. Istuttiin ja kuunneltiin, seistiin ja taputettiin, kuunneltiin musiikkia, tanssittiin. Ihmisillä oli hyvä olla, ilmapiiri oli positiivinen.

Olisitko uskonut, ettei kyseessä ollut hengellinen tapahtuma? Siis ei kristillinen tapahtuma. Kyseessä oli bisnestapahtuma.

Mieleeni hiipi epäilys. Jotain me kristityt olemme tehneet väärin. Ehkä kyseessä ei ollut ollenkaan tyypillinen bisnesseminaari, mutta jos oma viestimme on se no 1 uutinen kerrottavaksi eteenpäin, ei ulkopuolisen sitä ainakaan tällaisessa tilaisuudessa ota helposti vastaan. Onhan se vähän outoa. Etenkin herätyskristilliset tapahtumat ovat todella outoja kenenkään uskosta osattoman ottaa vastaan.  Kukaanhan sitä meinikiä ei ymmärrä, myönnetään se nyt rehellisesti tässä kaikki, mutta jotakin siinä meingissä silti on, että sellaisia meidän kristilliset suuret tapahtumat juuri ovat. Hyviä puoliakin toki, mutta enimmäkseen vain meille, joille usko on jo osa elämää.

Niin mitenkä tämä nyt liittyy siihen nuori ja naiivi -asiaan?

Olen onnellinen siitä, että olen alkanut arvioimaan asioita omilla aivoillani. Oy Uskonnollisuus Ab (J. Niemelän "lanseeraama" termi, ei oma. toim. huom.) on kyllä tehnyt minussakin tehtävänsä - eristänyt minut maailmasta jossa elän, kuplaan johon kuuluvat vain muut kuplaan kuuluvat. Olen myös todella sinisilmäisesti uskonut opetukset, jotka ovat tarpeeksi vakuuttavasti minulle esitetty. Ja näiden opetusten myötä on tulleet toimintatavat, joita on ollut pakko toteuttaa tai jättää toteuttamatta. Onneksi tällainen elämä on ollut tietoisesti uudistustyön alla jo kohta parin vuoden ajan. Uskonnollisuudesta olisi tarkoitus omalla kohdallani tulla ihan vaan uskoa. Sitä, jonka aikanani sain, en itseltäni enkä varsinkaan muilta ihmisiltä. Sitä joka vie ihmisten luo, ei karkota heitä luotaan. Vielä en ole siellä. Oy Uskonnollisuus Ab on edelleen under construction - details, God. Ja uudistustyö on ollut sellaista, että leka on heilunut! Ja ikävä kyllä suhteetkin kärsineet (tosin sitä on tapahtunut pahemmin jo ennen kunnostustyön alkua...). Mutta alan jo nähdä mahdollisuuksia, joita ei ole ollut ennen tätä uudistusremonttia. En vielä tiedä miten ykkösuutistani veisin eteenpäin (toistaiseksi se on tapahtunut kompastellen) mutta olen ainakin saanut opetuksen: en ainakaan painostamalla. Jossain vaiheessa oma tehtävä on vain luovuttaa.

Vaikka lapsenmielinen olisinkin läpi elämäni, en silti halua olla sinisilmäinen. Eikä se ole suositeltavaa kenellekään. Jokaisen tulisi punnita, tutkia ja koetella vieraat opetukset itse, ei vain ottaa vastaan mitä aivoihin kaadetaan. Sitä tulisi lapsille opettaa. Minullakin on siinä vielä opettelemista.

Mustavalkoisuudesta tuskin kuitenkaan pääsen vielä hetkeen eroon. Se kuulemma kuuluu nuoruuteen. Pidän sen siis vielä etuoikeutena. ;)



Ps. Suuri ero tämän bisnesseminaarin ja kristillisen tapahtuman välillä kuitenkin oli se, että kuulin moneen kertaan toistettavan: "Toivon todella että sinä nyt ymmärrät, miten tärkeästä asiasta tässä on kyse." Minä olen alkanut pikkuhiljaa luopumaan ajatuksesta, että koskaan voisin ymmärtää, mistä uskossa lopulta on kyse. Jumala vain on. Jeesus kuoli, haudattiin, nousi kuolleista. Pyhä Henki tuli ja jäi tänne. Ikuinen elämä ja ikuinen kadotus on totta. Jeesus tulee vielä takaisin ja perustaa valtakunnan jolla ei ole loppua. Voisiko näitä kukaan koskaan edes ymmärtää? Sano sinä se.